Avohakkuu, jatkuva kasvatus ja metsätieteen luotettavuus

Yhteenveto seminaarista 14.2.2020

”Metsäntutkimus johti koko metsätaloutta harhaan. … tutkimusaineistoa manipuloitiin… Toistuvasti valehdellaan puupeltojen kasvavan enemmän puuta kuin jatkuvan kasvatuksen metsät. Eri aikoina ja siten erilaisissa oloissa tehdyt mittaukset eivät täytä asiallisen tieteellisen tutkimuksen kriteerejä…”

– Metsäntutkimuslaitoksen (nyk. Luke) emeritusprofessori Erkki Lähde, Suomen Kuvalehti 30.6.2019

Päätöksiä pitäisi tehdä, mutta voiko tieteeseen luottaa? Onko tutkimus arvo- ja maailmankuvavapaata? Millä tavalla tutkimus mahdollisesti heijastelee tieteenharjoittajan maailmankuvaa, yhteiskunnallisia näkemyksiä, jonkun intressiryhmän tai tutkimuksen rahoittajan intressejä? Voiko tutkija päästä ”pakoon itseään”?

Metsien kasvatukseen ja hoitoon liittyvät kysymykset ovat olleet poliittisesti varsin kuumia jo vuosikymmenten ajan. Metsiin liittyy paljon arvoja, odotuksia, historiaa ja tunteitakin. Toisaalta metsäteollisuudessa liikkuu suuria rahoja ja metsäsektorilla on hyvin suuri kansantaloudellinen ja aluepoliittinen merkitys. Metsäteollisuuden tuotteisiin kohdistuu myös suuria odotuksia esim. tulevaisuuden ekologisesti kestävien materiaalien tuotannon osalta. Metsiä pitäisi yhtä aikaa sekä hyödyntää että säästää…

Metsäntutkimusta tieteenalana leimaa tutkimuksen hitaus ja pitkäjänteisyys. 20 vuoden seurantakoe metsikkökoealalla on vielä hyvin lyhyt. Kansalaisaloite avohakkuiden kieltämiseksi valtion mailla herätti runsasta keskustelua eduskunnassa viime syksynä ja asia piti tulla eduskunnan päätettäväksi kevään aikana. Ns. jatkuva kasvatus on saanut viime aikoina varsin paljon medianäkyvyyttä ja sen suosio kasvaa, joskin käytännössä vielä hitaasti. Viimeksi asiaan liittyvästä tutkimuksesta on uutisoitu Helsingin Sanomissa 30.3.2020.  

Kesällä 2019 Metsäntutkimuslaitoksen – nykyisen Luonnonvarakeskuksen – emeritusprofessori Erkki Lähde kyseenalaisti suuren osan koko suomalaisen metsäntutkimuksen historiaa po. hakkuutapakysymyksessä alussa siteeratussa Suomen Kuvalehdessä ja Kanava -lehdessä julkaistussa poleemisessa kirjoituksessa.

Voiko tieteeseen siis luottaa? Ajatushautomo Kompassin, Sallux-ajatuspajan ja KD-eduskuntaryhmän 14.2.2020 järjestämässä kansalaisinfotilaisuudessa kysyttiin, mitä metsäntutkimus sanoo avohakkuusta ja jatkuvasta kasvatuksesta, etenkin menetelmien vaikutuksesta puuntuotantoon ja toisaalta biodiversiteettiin sekä mitä aukkoja tutkimuksessa mahdollisesti on.

– Me kansanedustajat olemme asiantuntijatiedon ja median varassa, kuten muutkin kansalaiset. Poliittisen päätöksenteon tulisi perustua parhaaseen tieteelliseen ymmärrykseen. Päätöksenteko olisi kovin helppoa ja yksinkertaista, jos tieteen ja tutkimuksen edustajat aina ja kaikkialla antaisivat kaikkiin kysymyksiin yksiselitteisiä ja yksimielisiä vastauksia. Kysymys tieteen luotettavuudesta on jatkuvasti aivan poliittisen päätöksenteon ytimessä, totesi Sari Essayah tilaisuuden avauspuheenvuorossa.

Avohakkuu, jatkuva kasvatus ja puuntuotanto

Tilaisuudessa puhunut Luken tutkimusprofessori Jari Hynynen avasi hakkuutapojen eroa puuntuotannon ja kasvun näkökulmista.

Jatkuvasta kasvatuksesta on toistaiseksi paljon vähemmän tutkittua tietoa, kuin tasaikäisen metsän kasvatuksesta. Mittauksiin perustuvaa tutkimustietoa on toistaiseksi vain poimintahakkuin käsitellyistä kuusikoista. Suomalaisen tutkimustiedon valossa poimintahakkuin käsitellyn eri-ikäisrakenteisen kuusikon (jatkuva kasvatus) puuntuotos on pitkällä aikavälillä 15-25 prosenttia alhaisempi kuin tasaikäisessä viljelykuusikossa.

Suomessa jatkuva kasvatus on mahdollista käytännössä vain kuusella, joka sietää kohtuullisesti varjoa. Kasvuun lähtö luontaisesti syntyneillä kuusen taimilla on kuitenkin huomattavasti hitaampaa kuin viljelytaimilla. Varjossa kasvavilla kuusilla kestää keskimäärin 40 vuotta saavuttaa 1,3 metrin pituus. Luontaisen uudistumisen riittävyydestä riittävän taimimäärän tuotantoon ei ole vielä riittävää tutkimustietoa.

Kuusella on myös merkittävä juurikääpätuhoriski. Juurikääpä on metsiemme merkittävin tuhonaiheuttaja ja sen saastuttamille alueille jatkuva kasvatus ei sovellu.

– Jatkuva kasvatus parantaa juurikäävän elinoloja ja lisää tuhoriskiä, koska alikasvoskuuset ovat otollisempia saamaan tartunnan kuin viljelykuuset tasaikäisessä kasvatuksessa. Lisäksi korjuuvauriot altistavat puustoa juurikääpätartunnalle hakkuutavasta riippumatta. Jatkuvassa kasvatuksessa tautikierrettä ei kuitenkaan ole mahdollista katkaista puulajia vaihtamalla, koska lehtipuustoa ei alikasvokseen tule, totesi Hynynen.

Metsänkäsittely, hiilitase ja metsänhoidon tavoitteet

Jatkuvan ja tasaikäisen kasvatuksen hiilitasetta vertailevia tutkimuksia on vasta hyvin vähän, eikä jatkuvan kasvatuksen vaikutuksia metsän hiilitaseeseen tunneta vielä kovinkaan hyvin. Hiilensidonnan kannalta muilla kuin soistuneille mailla puuston määrä ja kasvunopeus ovat ratkaisevia.

– Turvemailla, etenkin korvissa sen sijaan jatkuvalla kasvatuksella voi olla positiivinen vaikutus hiilivarastoihin ja sen avulla voidaan hillitä turpeen hiilipäästöjä. Asiaa tutkitaan parhaillaan.

Kasvatusvaihtoehtojen välisiin pitkän aikavälin kannattavuusvertailuihin liittyy vielä paljon epävarmuutta. Metsänomistajan tai päätöksentekijän tavoitteet ja arvostukset kuitenkin viime kädessä määrittävät kasvatustavan valinnan.

– Kysymys hakkuutavasta ei ole joko tai vaan Suomessa on hyvin moninaisia metsiä ja moninaiset olosuhteet ja monenlaiset käsittelyt löytää paikkansa. Puuntuotannon optimointi ei ole kaikille metsänomistajille ainoa valintaperuste. Päätöksentekijän tehtävä on asettaa käsittelytavat paremmuusjärjestykseen omien tavoitteidensa mukaisesti, professori Jari Hynynen totesi.

Miksi metsien biodiversiteetti heikkenee, vaikka puustomäärä kasvaa?

Biodiversiteettitutkimuksen näkökulman asiaan toi Luken tutkija Juha Siitonen, jonka mukaan jatkuvan kasvatuksen lisääntyminen voi johtaa talousmetsien rakenteen monipuolistumiseen, mikä on monimuotoisuuden kannalta hyvä asia. Menetelmän laajempi käyttöönotto ei kuitenkaan itsestään ratkaise monimuotoisuuden turvaamisen haasteita talousmetsissä.

– Kysymys jatkuvan kasvatuksen vs. aukkohakkuiden vaikutuksesta monimuotoisuuteen on paljon monisyisempi. Kysymyksiä on esimerkiksi, missä olosuhteissa, minkä lajiston kannalta ja millä aikavälillä tarkasteltuna ja niin edelleen.

Vertailevan tutkimuksen haasteena Suomessa on, että jatkuvaa kasvatusta ei ole harjoitettu 1940-luvun jälkeen juuri lainkaan. Olemassa olevien tutkimustulosten mukaan vanhan metsän lajisto säilyy pääosin ennallaan käsittelyissä, joissa poistetun puuston osuus on 33‒50 % tilavuudesta, mutta toisaalta hyötyvät lajit ovat pääosin tavallista, ei-uhanalaista metsälajistoa.

Jatkuvasta kasvatuksesta hyötyville lajiryhmille on tärkeää joko metsän peitteisyys ja varjostus tai metsikkötason jatkuvuus (leviämiskyvyltään huonot tai hitaasti kasvavat lajit).

Metsätalouden vuoksi taantuneelle (ml. uhanalaiselle) lajistolle tärkeimpiä piirteitä ovat mm. vanhat metsät, vanhat kookkaat puut, lahopuusto sekä lehtisekapuusto. Näiden runsauteen kasvatustapa ei sinänsä merkittävästi vaikuta.

Yleisesti ottaen metsälajien uhanalaisuuden tärkeimmät syyt ovat toisin sanoen vanhojen metsien ja kookkaiden puiden sekä lahopuun ja lehtipuiden väheneminen sekä lehtojen kuusettuminen. Lisäksi myös metsien uudistamistoimilla ja rakentamisella, sekä metsälaidunten ym. avoimien alueiden vähenemisellä on merkitystä.

Myös eri-ikäiskasvatuksessa, eli jatkuvassa kasvatuksessa isoimmat ja vanhimmat puut pääsääntöisesti poistetaan, eikä varsinaista vanhaa metsää synny. Toisaalta tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa vanhaa metsää saattaa syntyä, mikäli metsänomistaja päättää lykätä päätehakkuuta (eli käytännössä ns. avohakkuuta). Lisäksi jatkuvassa kasvatuksessa lehtipuiden määrä ajan myötä vähenee kuusen kustannuksella.

Monien harvinaistuneimpien vanhan metsän lajien ja lahopuulla elävien lajien kannalta jatkuvalla kasvatuksella ja avohakkuilla ei siksi ole merkittävää eroa, mikäli esim. lahopuita ja järeitä puita ei säästetä.

– Jatkuva kasvatus ei itsessään ratkaise monimuotoisuuden turvaamisen haasteita talousmetsissä. Oleellista on hakkuutavasta riippumatta, mitä metsään jää jäljelle, Juha Siitonen totesi.

Metsänhoito ja metsäntutkimus edellyttää pitkäjänteisyyttä

Metsätieteellinen tutkimus – samoin kuin metsän kasvatus on hyvin pitkäjänteistä puuhaa. Jatkuvaa kasvatusta on tutkittu seurantakoealoilla vasta muutama vuosikymmen, keskimäärin 18 vuotta. Metsäntutkimuksessa 20 vuoden seurantakoe on vielä perin lyhyt.

Ennen metsänomistajille oli kunnia-asia jättää metsä tuleville sukupolville paremmassa kunnossa, kuin se oli itse saatu, muistutettiin yleisöstä. Metsätaloudessa ajatuksen pitääkin olla vähintään 80 vuotta tulevaisuuteen.

Yhteenveto Tapio Luoma-aho

Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Sallux-ajatuspajan ja KD-eduskuntaryhmän kanssa. Kiitokset asiantuntijoille prof. Jari Hynynen ja Juha Siitonen (Luke).

Artikkelikuvat: Sebastian Unrau ja Matthew Smith on Unsplash.com