Euroopan kriisi suhdekriisinä

Italian hallituksen ministerien ja Ranskan presidentti Macronin välinen sanakopu äityi pari viikkoa sitten sen verran pahaksi, että Ranska kutsui suurlähettiläänsä kotiin Roomasta. Tällaiset tapaukset ovat olleet melkoisen harvinaisia Länsi-Euroopan maiden välillä viime vuosina: edellisen kerran sama tapahtui toisen maailmansodan aattona vuonna 1940.

Etenikö EU-projekti nopeammin kuin kansojen valmius yhdentymiseen? Mikä meitä lopulta edes yhdistää eurooppalaisina?

Kompassin ja Sallux-ajatushautomon seminaarissa 23.2. puhuva ekonomisti Paul Mills on yksi Salluxin kustantaman Confederal Europe –A Relational Economic Plan –kirjan kirjoittajista.

Kirja analysoi EU:n haasteita ja kehittämismahdollisuuksia taloudellisten ja muiden suhteiden näkökulmasta. Kirjan yksi perusteesi on, että EU:n rakenteiden kehittäminen ja analyysi on keskittynyt paljolti taloudellisiin ja institutionaalisiin rakenteisiin, ja olemme unohtaneet sen, miten em. suhteet perustuvat ja toisaalta vaikuttavat ihmisten ja ihmisryhmien, kuten kansojen välisiin suhteisiin.

Yhteinen valuutta yhdistää kansoja ”väkisinkin”. Toinen merkittävä taloudellinen suhde ovat velkasuhteet. Pääoma, työvoima ja investoinnit liikkuvat maasta toiseen, jos niillä edes on kotimaata. Neljäs EU-maiden välejä hiertävä asia on pakolaisuus ja maahanmuutto. Nämä suhteet koskettavat jok’ikistä eurooppalaista, halusimme tai emme. Viime aikoina kaikki em. seikat ovat synnyttäneet vieraantuneisuutta ja epäluottamusta kansojen välille. Ristiriidat uhkaavat nyt jopa niitä sosiaalisia perusrakenteita, joiden varassa Euroopan valtiot toimivat, kirjassa esitetään. Jos kansojen väliset suhteet heikkenevät, putoaa europrojektilta pohja.

”Euro on kuin lentokone ilman laskutelinettä.”

Euro on johtanut merkittävään pääomien ym. varallisuuden siirtymiseen taloudeltaan heikommista maista vahvempiin. Tämän asymmetrian vuoksi talouskriisi väistämättä iski vahvemmin heikompiin talouksiin. Devalvaatio ei ollut enää rahapolitiikan työkalupakissa, mikä teki monien maiden, kuten Kreikan toipumisen kriisistä vaikeaksi.
Euron alkuvuosina Pohjois-Euroopan maista virtasi halpoja lainoja Etelä-Eurooppaan. Näillä lainoilla rahoitettiin myös yksityistalouksien kulutusta. Saksan taas arvioidaan hyötyneen heikosta eurosta vuosien 2002-2015 välillä jopa 1500 miljardia euroa.

Kirjan mukaan euroa rakennettaessa ei myöskään suhtauduttu Euroopan sisäisiin kulttuurillisiin eroihin vakavasti, vaan ikään kuin oletettiin, että talous on kaikissa maissa ”rationaalista” toimintaa, joka tapahtuu irrallaan paikallisista uskomuksista, tavoista ja käytännöistä. Näin ei kuitenkaan ole. Se, että esim. Kreikassa ei perinteisesti ole kiinteistön omistusrekisteriä ei ole välttämättä yhteiskunnan instituutioiden heikkoutta, se heijastaa myös erilaista ajattelutapaa elämästä ja suhteista.

Euroon liittymisen jälkeen erot maiden tuottavuudessa ovat kasvaneet entisestään, sen sijaan että olisivat supistuneet. Kielimuurista huolimatta työvoimaa, etenkin nuoria muuttaa jatkuvasti pois synnyinmaistaan ja useimmat eivät palaa. Tällä on suuri negatiivinen vaikutus muuttotappiomaihin. Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste Kreikassa ylitti kriisin jälkeen monena vuonna 50%…

Kritiikiin aiheita on helppo löytää – entä mitä teesejä kirjassa esitetään?

Sana ”valtioliitto” (confederation) on viime aikoina löytänyt tiensä tiettyjen federalismikriittisten eurooppalaisten poliittisten ryhmien kielenkäyttöön. Confederal Europe -pamfletissa kysytään, mikä mahtoi olla EU:n ”perustajaisien” alkuperäinen näky taloudellisen yhteistyön varaan rakennetusta rauhanunionista. Onko nykymuotoinen EU sitä, mistä silloin unelmoitiin? Entä onko esimerkiksi vallan keskittäminen Brysseliin järkevää, jos se ruokkii kansallismielistä levottomuutta?

Kirjassa esitetään 20 teesiä Euroopan unionin kehittämiseen suhdepohjaisen näkökulman pohjalta. Osa teeseistä on varsin filosofisia ja periaatteellisia, osa enemmän käytännöllisiä.

EU-tason politiikan pääfokus tulisi olla sisämarkkinoiden kehittämisessä, puolustusyhteistyössä, maahanmuuttokysymyksissä ja maanosan sisäisen turvallisuuden parantamisessa sekä investointien koordinoinnissa EU:n tasolla.

Ympäristön tilan heikkeneminen vaikuttaa etenkin tuleviin sukupolviin. Kirjassa huomautetaan, että Lissabonin sopimuksessa ei itse asiassa lainkaan viitata tulevien sukupolvien oikeuksiin ja ylisukupolvisuuteen.

Kirjassa ehdotetaan myös rangaistusmenettelyn soveltamista maille (käytännössä Saksalle), joiden vaihtotaseen ylijäämä ylittää sovitun prosenttiosuuden – samalla tavoin kuin EU:lla on valtuudet sanktioida yli 3% budjettialijäämästä. Tämä kannustaisi lisäämään tuontia nykyisistä vaihtotaseeltaan alijäämäisistä maista.

Muut ehdotukset liittyvät mm. talouden ja hallinnon läpinäkyvyyteen, valtionvelan ja muiden velkasuhteiden ymmärtämiseen, pankkien asemaan, sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon kaikupohjaa pamfletin kirjoittajien ajatukset saavat
ekonomisti- ja filosofipiirien ulkopuolella. Mutta keskustelua tästä asiasta todella tarvitaan, sillä, kuten Jacques Delors aikanaan sanoi, ilman ”eurooppalaista sielua” EU ei tule onnistumaan.

Confederal Europe -pamflettia on tilattavissa Sallux-ajatushautomosta www.sallux.eu Yhteenveto on luettavissa täällä.

Tapio Luoma-aho / Kompassi ajatushautomo

Lähde: Confederal Europe. A Relational Economic Plan. Strong Nations – Strong Union. David John Lee, Paul Mills, Michael Schulter. Sallux 2017.