Kompassi -ajatushautomo perustettu

Yhdistyksen tarkoituksena on suomalaista yhteiskuntaa kehittävän yhteiskunnallisen tutkimuksen, keskustelun ja päätöksenteon edistäminen kristillisdemokraattiselta arvopohjalta. Yhdistys pyrkii toiminnassaan edistämään ihmisarvoa ja ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan harjoittamalla omaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Yhdistys voi tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestää tilaisuuksia, seminaareja ja muuta toimintaa sekä ylläpitää tarvittavaa yhteistyöverkostoa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää keräyksiä ja arpajaisia, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta ja, hankittuaan tarvittaessa asianomaisen luvan, vastaanottaa taloudellista tukea sekä testamentti- ja muita lahjoituksia. Yhdistys voi jakaa apurahoja yhteisöille ja luonnollisille henkilöille tarkoituksensa toteuttamiseksi sekä tukea taloudellisesti yhdistyksen tarkoitusta edistävää toimintaa. Tuen jaosta ja toiminnasta päättää yhdistyksen hallitus.

Ajatushautomon perustamiskokous pidettiin 16.3.2016 ja se on rekisteröity PRH:n yhdistysrekisteriin.