Mikä meissä on vikana?

Olli-Pekka Vainio, TT, dos.

Sata vuotta sitten The Times –lehti pyysi erilaisia kulttuurivaikuttajia kirjoittamaan kukin kolumnin aiheesta: ”Mikä maailmassa on vikana?” Kirjailija G. K. Chesterton (1874–1936) vastasi pyyntöön lyhyesti:

Hyvät Herrat,

Minä.

Vilpittömästi teidän,
G. K. Chesterton

Chestertonin vastaus alleviivaa lähtökohtaa, jossa maailma ei ole jokin asia tuolla jossakin meitä vastapäätä, vaan me olemme osa maailmaa ja myös sen vikoja. Maailmaa ei siis voi muuttaa ”maailmaa muuttamalla” eli tekemällä parempia systeemitason ratkaisuja, koska näitä ratkaisuja toteuttavat aina ne samat ihmiset, jotka ovat saattaneet voimaan vallitsevan huonon asiantilan. Todelliseen ja pysyvään muutokseen vaaditaan toteuttavan tahon, eli yksilön, muutos ja uudistus. Mutta kuinka uskottava tämmöinen muutos on?

Tämä kysymys vie meidät ihmiskäsityksen juurille. Olen viime aikoina lueskellut amerikkalaisen mustan intellektuellin ja taloustieteilijän Thomas Sowellin kirjoja, joissa hän tarjoaa mielestäni heuristisesti oivaltavan tavan luokitella ihmiskäsityksiä ja maailmankatsomuksia. Sowell on entinen marxilainen ja nykyjään klassisen liberalismin edustaja. Uskonnolliselta vakaumukseltaan hän on käsittääkseni joko agnostikko tai ateisti.

Sowell jakaa ihmiskäsitykset kahteen laariin: ”valittuun” ja ”traagiseen”. Näissä malleissa, tai kuten hän sanoo, ”visioissa” ei ole kyse uskonnollisen tai maallisen maailmankatsomuksen vastakkainasettelusta. Päinvastoin, mikä tahansa maailmankatsomus voi periaatteessa omaksua kumman tahansa Sowellin visioista, vaikka tietenkin jotkut maailmankatsomukset kaartuvat helpommin tiettyyn suuntaan. Lopuksi asetan Sowellin mallin rinnakkain puolalaisen filosofi Leszek Kolakowskin kolmijakoisen mallin kanssa, jonka avulla Kolakowski arvioi konservatismin, liberalismin ja sosialismin välisiä suhteita.

Tämänkaltaisia jaotteluja on tietenkin olemassa vaikka kuinka paljon. Joku jakaa maailman kahteen osaan, joku kolmeen, joku pitää nelikentistä. Kaikilla näillä on varmasti omat ansionsa. Mallit kertovat yleensä jotain hyödyllistä todellisuudesta, mutta todellisuus ei niihin tyhjene. Mallien etu on kuitenkin, että niillä voi porautua syvälle johonkin ilmiöön. Ne kärjistävät ja usein myös vääristävät, mutta näin meille esitetään jokin teesi, josta keskustella. Sowellin ja Kolakowskin mallit eivät siis ole ainoita, eivät edes parhaita tai tarkimpia. Silti uskon, että niillä on omat hyötynsä.

Valittujen visio

Valittujen visiosta Sowell käyttää käsitteitä ”elect”, ”anointed” ja ”beknighted”, jotka kuvaavat jonkun nostamista messiaaniseen asemaan massojen johtajaksi matkalla kohti paratiisia. Valittujen visioon liittyy paljon muitakin uskonnonkaltaisia piirteitä, joista lisää myöhemmin.

Valittujen mallissa ihmiskunnan suurin osa on vain massaa, joka ei ymmärrä omaa parastaan. Massalla ei myöskään ole omaa toimijuutta. Erityisellä valaistuneisuuden lahjalla varustetut suuret johtajat voivat kuitenkin muokata massaa tahtomallaan tavalla saavuttaakseen sen päämäärän, joka on kulloinkin tavoittelemisen kohteena.

Yksilö ei ole varsinaisessa mielessä vastuussa teoistaan. Todellisia vastuullisia ovat valitut ja valtio. Siksi valtion, ja välillisesti poliitikkojen tai aktivistien, tehtävä ei ole saada yksilöitä löytämään oma toimijuutensa, vaan taata yksilölle oikeanlaisen elämän ja onnen edellytykset.

Yksilöllä ei myöskään ole luovuttamatonta arvoa ja siksi yksilö voidaan helposti tarvittaessa uhrata yhteisön korkeamman päämäärän hyväksi. Yksilön toimijuuden keskeinen tehtävä, jos sellaista on, on varjella yhteisöä ja sen ideologiaa. Yksilön tulee aina tunnustaa olleensa itse väärässä, sen sijaan että hän nousisi ideologiaa vastaan.

Valittujen visio on dualistinen. Se koostuu hyvistä ja pahoista, omista ja vihollisista, intellektuelleista ja yksinkertaisista. Valittujen yksi keskeinen tehtävä on selvittää kuka kuuluu mihinkin ryhmään. Tämä ei edellytä argumentointia tai julkista keskustelua, vaan erilaisia akteja, joilla henkilö osoitetaan jompaankumpaan ryhmään kuuluvaksi.

Ihminen on lähtökohtaisesti hyvä, mutta ulkoiset rakenteet ovat orjuuttaneet hänet. Osa ihmisistä voidaan pelastaa, jos he vain antautuvat valittujen ohjailtaviksi. Ne jotka vastustavat ovat mieleltään ”väärän tietoisuuden” vallassa ja heitä ei enää voida auttaa mitenkään. Siksi heidät tulee eristää, etteivät he voi levittää myrkkyään laajemmalle.

Valittujen ideologian mukaisessa maailmassa elämän tulisi olla helppoa ja mukavaa. Itse asiassa se olisikin sitä, jos väärä tietoisuus ei olisi luonut vahingollisia instituutioita. Valittujen visio perustuu aksiomaattisille oletuksille siitä, että paratiisi on aivan pienen loikan päässä, mutta maailmassa on jokin systeeminen vika, mikä estää paratiisia realisoitumasta. Maailma ei parane asteittaisesti. Yksilöön tähtäävä muutos on sekin yhdentekevä.

Luonteva keino loikkaan on vallankumous, koska se tyypillisesti koskee koko järjestelmää. Vaikka vallankumoukselle olisikin hyvät perusteet, valaistunut visio ei sisällä paljoakaan konkreettista sen suhteen millainen maailma on vallankumouksen jälkeen. Varsinainen toiminta keskittyy nykyisen järjestelmän purkamiseen tai tuhoamiseen, koska valituilla on luja luottamus siihen, että paratiisi ponnahtaa esiin kuin itsestään silloin kun sen esteet, eli väärällä tietoisuudella varustetut ihmiset, on saatu poistettua kuvioista.

Jos jokin menee pieleen ja paratiisi ei realisoidukaan, se johtuu aina siitä, että jossakin on vielä väärin ajattelevia ihmisiä. Tällöin valittujen joukko kääntyy sisäänpäin ja alkaa puhdistaa omia rivejään. Tältä osin linkki fundamentalistiseen uskonnollisuuteen tai lahkolaisuuteen on ilmeinen. Visio ei sisällä välineitä, joilla se voisi korjata kurssiaan, koska syy epäonnistumiseen on aina ulkopuolella ja siihen voidaan vastata ainoastaan painamalla lisää kaasua.

Valittujen visio sisältää monia paradokseja. Tie tasa-arvoon kulkee epätasa-arvon kautta, jossa massojen on alistuttava valittujen kontrolloitavaksi. Tie väkivallattomaan maailmaan kulkee absoluuttisen ja totaalisen väkivallan kautta. Maailman pahuus johtuu instituutioista, joiden synnylle ei ole olemassa mitään selitystä (miksi pohjimmiltaan hyvä ihminen loisi pahoja instituutioita). Jos paratiisi on aivan seuraavan mutkan takana, miksi mikään ihmisyhteisö ei ole koskaan saavuttanut sitä? Yhtäältä yksilöä ei voida pitää vastuussa siitä mitä hän teki eilen, mutta jotakuta toista yksilöä voidaan pitää vastuussa siitä mitä joku toinen teki satoja vuosia sitten.

Paradokseihin vastataan vetoamalla uskonnonkaltaiseen mysteeriin. On vain luotettava valittuihin, ja heille uskottuun pyhään tehtävään. Valittujen visio synnyttää luonnostaan uuskieltä, jossa ”sota on rauhaa” ja ”kontrolli on vapautta”. Samalla julkisesta diskurssista tulee aina vain hankalampaa, koska sanojen merkityksiä aletaan muuttaa ja määritellä uudelleen. Tätä taas käytetään eron tekemiseen valittujen ja yksinkertaisten välillä.

Traaginen visio

Traagisuudella Sowell viittaa ei niinkään ihmiselon lähtökohtaiseen murheellisuuteen, vaan pikemminkin monimutkaisuuteen. Tragedioissa päähenkilöille käy huonosti, tyypillisesti johtuen heille tyypillisistä luonteenpiirteistä, heikkouksista tai altistumisesta vahingollisille vaikutteille. Sowellille traagisuus nousee todellisuuden luonteesta itsestään. Ihminen elää erilaisten hyvien ja pahojen asioiden leikkauspisteessä ja hän ei koskaan kykene tasapainottamaan niitä keskenään. Poliittisessa filosofiassa tätä kutsutaan myös agonismiksi (kr. agon, kilpailu, konflikti).

Voimme listata monia inhimillisen elämän näkökulmasta hyviä asioita. Tällaisia ovat vaikkapa vapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, keskinäinen kunnioitus, hyvinvointi, kohtuus, menestys, turvallisuus ja merkityksellisyys. Traaginen visio tunnustaa nämä kaikki tavoittelemisen arvoisiksi hyviksi. Kuitenkin se tunnustaa samalla, että nämä ovat usein keskenään ristiriitaisia arvoja. Yhtäältä on selvää, että esimerkiksi yksilön voi olla vaikea tasapainotella turvallisuuden ja merkityksellisyyden välillä, koska merkityksen löytäminen elämässä edellyttää usein riskinottoa. Mutta Sowellin teesi ulottuu pidemmälle: jotkin inhimilliset hyvät ovat perustavassa ristiriidassa keskenään, mutta niiden puute taas ei. Voimme helposti kuvitella yhteiskunnan, jossa ei ole vapautta, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta tai turvallisuutta. Sen sijaan on vaikeampi kuvitella yhteiskunta, joka on vapaa, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen. Esimerkiksi vapaus ja tasa-arvo eivät voi toteutua samanaikaisesti, koska yksilöillä on erilaiset synnynnäiset kyvyt hyödyntää heille annettuja vapautta ja kykyjä. Oikealla tavalla lahjakas yksilö kykenee karruttamaan varallisuutta enemmän kuin vähemmän lahjakas. Fyysisesti vahva henkilö peittoaa aina heikomman. Älykäs kykenee jallittamaan yksinkertaista ja niin edelleen. Traagisen vision yhteiskunta on aina parhaimmillaankin vain kompromissi, jossa erilaiset hyvät asiat toteutuvat vain osittain.

Traagisen vision kannalta ei olekaan helppoa antaa yksiselitteistä vastausta kysymykseen ihmisen luontaisesta hyvyydestä tai pahuudesta. Ihminen voi taipua mihin tahansa suuntaan, ja aina emme edes tiedä miksi jostakin tulee sitä mitä hänestä tulee. Jos valittujen visio oli dualistinen, traaginen visio on pikemminkin mosaiikki. Sieltä ei löydy yksiselitteisiä hyviä tai pahoja yksilöitä, vaan kuten Alexandr Solzhenitsyn toteaa, hyvän ja pahan raja kulkee yksilöiden sydänten halki. Yhtenä hetkenä me voimme ajaa jotakin hyvää asiaa, mutta seuraavassa hetkessä voimme löytää itsemme pahojen puolelta.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että maailman parantamiseksi ei ole olemassa helppoja ratkaisuja. Jokainen ratkaisu on jonkinlainen vaihtokauppa, jossa parhaassa tapauksessa hylätään yksi huono asia ja hyväksytään jokin toinen vähemmän huono asia; toisinaan yksi huono asia korvautuu vain toisella huonolla asialla. Niilläkin vaihtokaupoilla, jotka sillä hetkellä näyttävät hyvältä, voi lopulta olla kuitenkin huonot nettovaikutukset.

Traaginen visio ei tarkoita, etteikö maailma ja ihmiset voisi muuttua paremmaksi. Päinvastoin. Vähittäinen muutos on aina mahdollista, mutta tämä muutos ei ole koskaan välttämättömyys. Presidentti Joe Biden totesi eräässä puheessaan Ukrainan sodan sytyttyä, että ”vapaus voittaa aina”. Traagikon mielestä tämä on erittäin vaarallinen ajatus. Ei historialla ole mitään vääjäämätöntä suuntaa, jota kohti se aina ja vääjäämättä kaartuu. Valtava osa maailman ihmisistä on elänyt koko elämänsä, sukupolvi toisensa jälkeen, orjuudessa tai yhteiskunnassa, joka ei ole ollut vapaa siinä mielessä kuin me sen nykyään läntisessä maailmassa ymmärrämme. Kommunismista toivuttuaan Kiina alkoi heti rakentaa digitaalidiktatuuria. Itänaapurissamme läntisenkaltainen vapaus oli mahdollista silmänräpäyksen ajan 1990-luvulla, mutta pian se siirtyi takaisin totalitarismin tielle. Sekä Stalin että Mao nauttivat kyseisissä maissa edelleen valtavaa suosiota siitäkin huolimatta, että he murhasivat säälimättä kymmeniä miljoonia omia kansalaisiaan. Vaikka meistä voi tuntua kaukaiselta ajatus, jossa myös läntinen maailma vajoaisi takaisin jonkinlaiseen diktatuuriin, traagikko ei pitäisi tätä mahdottomana.

Traagisessa visiossa tunnustetaan, että vapaus ja onni ei ole itsestäänselvyys, vaan jotain mikä vaatii alituisia ja valtavia uhrauksia, ja ne voidaan menettää hyvin helposti. Kamppailu ja selviytymistaistelu on ihmisen normaali tila, ei anomalia. Psykologi Jordan Peterson sanoittaa traagista visiota seuraavalla melko äärimmäisellä luonnehdinnalla: life is a catastrophe punctuated by hell. Elämä on katastrofi, joka välillä muuttuu helvetiksi. Arthur Schopenhauerin mukaan elämä on heiluri, joka vuorottelee tuskan ja tylsistymisen välillä.

Traaginen visio joutuukin koko ajan taistelemaan kyynisyyttä ja nihilismiä vastaan. Elämän mielekkyys johdetaan taistelusta hyvien asioiden puolesta, mutta mitä jos jokin hyvä jää saavuttamatta? Mitä jos tavoiteltu hyvä osoittautuukin pahaksi? Itse asiassa traaginen visio olettaakin, että juuri näin voi käydä. Kuka kestää katsella maailmaa tällaisten silmälasien läpi? Uskonnollinen elementti nostaa tässä vaiheessa päätään traagisen vision puitteissa. Yksi perinteinen keino nihilismiä vastaan on eskatologia, jossa lopullinen voitto vääryydestä siirretään tuonpuoleisuuteen. Jos osani tässä elämässä on onneton, ehkä puntit tasataan tämän elämän jälkeen?

Kolakowskin kolmijako

Leszek Kolakowski oli puolalainen filosofi, joka karkotettiin maasta hänen yritettyään ehdottaa parannuksia sosialistiseen filosofiaan. Suuren osan myöhemmästä elämäntyöstään hän teki Oxfordin yliopistossa ja hänet tunnetaan erityisesti vasemmistolaisen ajattelun analyyseistaan. Kuuluisassa lyhyessä esseessään ”How to be a Conservative-Liberal-Socialist” Kolakowski nostaa kolme perusfilosofiaa, ja tiivistää niitä jokaisen kolmeen perusteesiin seuraavalla tavalla:

Konservatiivin mukaan:

1. Jokainen uusi aikaansaatu hyvä joudutaan maksamaan jollakin uudella pahalla. Täydellisen onnellista loppua ihmiskunnan tarinalle ei ole näkyvissä.
2. Emme voi tietää, että traditioiden ja perinteisten instituutioiden, kuten kirkon, perheen tai paikallisidentiteetin, rapauttaminen saa aikaan mitään hyvää. Pikemminkin päinvastoin.
3. Valistuksen toitottama ajatus, että ahneus, turhamaisuus, kateus ja aggressio, ovat seurausta vain instituutioiden vajaatoiminnasta on äärimmäisen vaarallinen. Samoin kuin myös ajatus siitä, että voisimme instituutioiden voimalla pakottaa ihmiset rakkauteen ja altruismiin.

Liberaalin mukaan:

1. Vaikka valtion on hyvä tarjota minimaalista turvaa sen kansalaisille, valtion tehtävä ei ole tehdä ihmisistä onnellisia. Valtio turvaa yksilön vapauden, ei puuttumalla asioihin, vaan pysymällä mahdollisimman näkymättömissä.
2. Ihmisyhteisöjä uhkaa korruptoituminen mikäli yksilöiltä viedään keinot ja mahdollisuus aloitteellisuutteen ja kekseliäisyyteen.
3. Täydellinen tasa-arvo on lopulta mahdotonta eikä se voi olla arvo sinänsä. Pyrkimys tasa-arvoon voi olla vain ainoastaan keino, jolla autetaan vähemmän etuoikeutettuja. Luovuus ja edistys edellyttävät jonkinasteista kilpailuasetelmaa.

Sosialistin mukaan:

1. Rajoittamaton voitontavoittelu johtaa katastrofiin, ja sääntelyä tulee voida harjoittaa, jos se lisää yhteiskunnan turvallisuutta.
2. Siitä että täydellistä yhteiskuntaa ei voi olla olemassa, ei seuraa, että jokainen epätasa-arvon ilmentymä on väistämätön.
3. Sääntelystä seuraa väistämättä byrokratiaa, mutta se tulee alistaa edustukselliselle demokratialle.

Kolakowski toteaa, että mikään näistä teeseistä ei kumoa toisiaan, joten on siis periaatteessa mahdollista olla konservatiivinen liberaali sosialisti. Heti perään hän kuitenkin toteaa, että vaikka tämä on loogisesti mahdollista, se ei ole sitä käytännössä, koska näiden kolmen suureen aatteen yhteenliittymä ”ei kykene lupaamaan ihmisille, että he voivat tulla onnellisiksi.”

Jos suoritamme yksinkertaista vertailua, Sowellin traaginen visio on enemmän konservatiivinen ja liberaali kuin sosialistinen. Valittujen visio puolestaan on ensisijaisesti sosialistinen, mutta hyvin vähissä määrin konservatiivinen tai liberaali.

Valittujen visio ammentaa voimansa nimenomaan onnen lupauksesta. Traaginen visio taas ei lupaa onnea. Onni on vain mahdollisuus, ja suuren osan kohdalla se ei koskaan toteudu.

Ollakseen käytännössä toteutettava visio, sen tulee olla yksinkertainen ja myytävissä kansalaisille. Kolakowskin mukaan tätä monimutkaista visiota ei voi myydä. Siksi ihmiset luonnostaan kokevat vetoa valittujen visioihin ja liian yksinkertaisiin filosofioihin. Tällaisia ovat myös konservatismi, liberalismi ja sosialismi, jos ne ymmärretään monoliittisina ideologioina ja ne asetetaan toisia vastaan.

Kuinka maailma pelastuu?

Valittujen visio on klassinen pelastustarina. Tee tämä tai tuo, ja sitten pelastus on oleva sinun. Traaginen visio ei lupaa pelastusta. Sen maalaa ihmisen eteen vain orjantappuraa kasvavan pellon. Se ei lupaa voittoa, vaan verta, hikeä ja kyyneleitä.

Valittujen visio näyttäytyykin helposti uskonnollisena tai ainakin uskonnonkaltaisena. Historiallisesti linkkejä voidaan helposti vetää uskonnollisiin yhteisöihin ja traditioihin, jotka ovat kannattaneet eskatologioita, joissa taivaan valtakunnan ajatellaan realisoituvan tässä ajassa. Erityisen selviä tapauksia ovat äärimmäiset uskonnolliset lahkot ja poliittiset ääriliikkeet.

Jos voideltujen visio on kallellaan järjestykseen, traaginen visio on kallellaan kaaokseen. Traagisen vision mukainen ihannetila olisi hallittu kaaos, jossa keskenään kilpailevat hyvät elävät alati muuttuvassa suhteessa. Yhteiskunnan eri toimijat tunnustavat toistensa tavoittelemat hyvät aidoiksi hyviksi, vaikka he eivät jaakaan niitä sellaisenaan itse. Jokainen toimija on myös valmis absorboimaan jonkin verran heidän osakseen tulevia tappioita, jotka juontuvat kompromisseista. Esimerkiksi sananvapautta koskevissa kiistoissa joudumme sietämään toisten mielipiteitä, joita pidämme vastenmielisinä. Ja nämä toiset joutuvat sietämään sitä, että me pidämme heidän mielipiteitään vastenmielisinä.

Tämä minimaalinen konsensus ja sietäminen estää yhteiskuntaa vajoamasta täydelliseen kaaokseen ja kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Traagikko kuitenkin tiedostaa, että tämänkin kaltainen siirtymä on periaatteessa mahdollinen. Traagisen vision ihannetila, eräänlainen kauhun tasapaino, on aina vaarassa muuttua avoimeksi sodaksi. Tämän voi estää ainoastaan laaja-alainen yksimielisyys pelin hengestä, mikä edellyttää käytännössä laajaa sivistyneisyyttä ja henkistä kypsyyttä yhteisön jäseniltä.

Valittujen mukaan maailma on pelastettavissa helposti ja me tiedämme, miten se tapahtuu. Varjopuolena on kuitenkin suuri todennäköisyys joutua joko metaforisesti tai kirjaimellisesti sotilassaappaan polkemaksi. Traagikkojen mukaan maailman pelastaminen on vaikeaa, ja meillä ei ole luotettavaa tietoa niistä mekanismeista, joilla sitä voisi yrittää pelastaa. Varjopuolena tässä on se, että me emme edes yritä.

Kirjoittaja Olli-Pekka Vainio on dogmatiikan yliopistolehtori ja ekumeniikan dosentti Helsingin yliopistossa.

Kirjoitus on osa asiantuntija-artikkelisarjaa, jossa käsitellään politiikan taustalla vaikuttavia erilaisia käsityksiä ihmisestä.

Kirjallisuus

Kolakowski, Leszek. ”How to Be a Conservative-Liberal Socialist. A Credo.” Encounter (1978): 46-49.
———. Main Currents of Marxism: The Founders – the Golden Age – the Breakdown. London: W & W Norton, 2008.
———. Marxism and Beyond. London: Paladin, 1971.
Sowell, Thomas. A Conflict of Visions: Ideological Origins of Political Struggles. New York: Basic Books, 2007.
———. Intellectuals and Society. New York: Basic Books, 2012.
———. The Vision of the Anointed: Self-Congratulation as a Basis for Social Policy. New York: Basic Books, 1996.