Teknologiaperusteinen kasvupolitiikka, osa 2: Yrittäjyys ja innovaatiot kasvun ytimessä.

Arto Lahti, prof. emer.

Joseph Schumpeter (Harvard-professori 1932-1950) jatkoi Saksan talousopin perinnettä nostamalla aikatekijän talousteorian rinnalle tarkoituksenaan ymmärtää talouden uudistumisen lainalaisuuksia. Schumpeter pani analyyseissään merkille innovaatioiden vuorovaikutukset 1900-luvun alussa. Terästuotannon innovaatiot johtivat autoteollisuuden innovaatioihin ja rahoitusinnovaatioihin. Schumpeter sovelsi Nikolai Kondratijevin (1892-1938) mallia taloussykleistä. Ensimmäinen Kondratijevin aalto (1780–1840) oli britti-imperiumin teollistumisen vaihe. Toinen aalto (1840–1890) nosti Yhdysvallat teollisen kärkeen ja maan rooli maailman talousmoottorina säilyi 2000-luvulle saakka. Kuudes Kondratijev nostanee Kiinan Yhdysvaltojen haastajaksi (Taulukko 1).

Schumpeterin ajattelussa vallitseva talousteoria ei ole riittävä talouskehityksen selittämiseen. Harvardin professorina Schumpeter toi keskusteluun 1930-luvulta lähtien vuosisadan alussa kehittämänsä teorian ajatukset. Kirjassaan Kapitalismin juuret (1979) Jouko Paakkanen tiivistää Schumpeterin merkityksen: ”Schumpteriläinen innovaatioteoria on maailman taloudellisen kehityksen ydinselitys”. Schumpeter kuvaa kapitalistisen talouden kehitystä ”luovan tuhon” prosessina, joka johtaa jatkuviin syklisiin muutoksiin. Sylkien perussyy on luova tuho siis innovaatiot. Schumpeterin talouden kehitys- tai suhdanneteoria käsittää kolme aaltoa:

• Suuret keksinnöt, kuten rautatiet synnyttivät venäläisen taloustieteilijän mukaan nimetyt Kondratijevin aallot, kierroltaan 40–50 vuotta
• Innovaatioista johtuvat suhdanteet, Juglar-aallot, 8-9 vuotta ja
• Lyhytkautiset vaihtelut, Kitchin-aallot, 41–44 kuukautta.

Schumpeter ei uskonut Marxin luokkateoriaan, vaan yrittäjyyteen. Hän ennusti trusti-kapitalismin (trustified capitalism), joka täydentää kilpailua. Yrittäjien rooli on ratkaiseva. Yrittäjät innovoivat luodakseen monopolivoittoja (temporary monopoly profits). Nykyisin suuret keksinnöt syntyvät lähes aina verkkoutuneissa ekosysteemeissä – esimerkkinä Piilaakson innovaatiot: tietokone, Internet ja matkapuhelin. Kaikki kapitalismin muodot toimivat globaalitaloudessa rinnan – kilpailevat ja innovoivat. Thomas Edisonin (1847–1931) organisoitu R&D-metodi (General Electric) on edelleen hallitseva mutta hajautunut verkkoihin.

Schumpeterin mielestä kukin pitkistä sykleistä on ainutlaatuinen. Schumpeterin kuollessa vuonna 1950 kolmas aalto oli päättynyt. Neljäs aalto: öljyn, elektroniikan, ilmailun ja massatuotannon aika, oli tuloillaan. Viides vallankumous, joka perustuu puolijohteisiin, kuituoptiikkaan, genetiikkaan ja ohjelmistoihin, on nyt lähestymässä kypsyyttä. Schumpeterin pitkät aallot lyhenevät 50-60 vuodesta 30-40 vuoteen.

Vasta 20. vuosisadan alussa, hallitukset ja yritykset alkoivat etsiä teknologioita järjestelmällisesti. New Jerseyssä päämajaansa pitävät Bell -laboratoriot perustettiin vuonna 1925. Nyt kaikilla OECD-mailla on ”innovaattorit”, jotka käyttävät uusia analytiikkatyökaluja ja tekoälyä. ”Teollisuuslaboratorioiden” tuottavuus on nykyisin kaksi kertaa sitä, mikä oli pari vuosikymmentä sitten.

Schumpeter oivalsi, että markkinat ovat tehokkaat vain, kun kilpailu toimii sekä operatiivisena hinta- ja yrityskilpailuna, että dynaamisena innovaatiokilpailuna. Yritys tai keksijä ei kykene yksin luomaan merkittäviä innovaatioita, sillä ne vaativat organisoidun T&K-metodin sekä koulutetun ja kokeneen henkilöstön. Suomen ongelma on Nokian jälkeensä jättämä tyhjiö, ”luottamuspula” globaalissa teknologiakilpailussa ja suppea kauppakumppanimaiden ja vientiyritysten joukko verrattuna Pohjoismaihin (Ruotsi, Tanska ja Norja). Pk-yritysten vienti ei ole kasvanut kuten on toivottu. Tanskassa on noin 10 000 ”minimonikansallista” yritystä, Suomessa kenties noin tuhat. Teknologiaperusteinen globalisaatio on rajoittunut suuryrityksiin ja startup-yrityksiin.

Nobelisti Paul Romerin endogeeninen kasvuteoria etsii innovaatioista selitystä tuottavuuskasvulle (multi-factor productivity, eli MFP tai TFP) ja ottaa malliinsa mukaa Schumpeterin monopolistisen kilpailuteorian. Taloustieteen neoklassinen ja -keynesiläinen valtavirta hyväksyy markkinahäiriöiden olemassaolon ja lähestyy näitä peliteorian ja epäsymmetrisen informaation näkökulmasta. Nobelistit Joseph Stiglitz ja George Akerlof ovat Romerin tapaan ottaneet malleilleen mikrotaloudelliset perusteet. WTO-sopimus on luonut puitteet tiedon ja teknologian vaihdannalle. TRIPS-sopimus vahvistaa IPR-suojaa ja lisää kannusteita pitää yritysten ydintieto (business secret) laajana. Tähän liittyy tuore liikesalaisuuslaki Suomessa, joka on suuri saavutus.

Valtion rooli on ennakoiva teknologiatutkimus, joihin teollisuus liittyy oman T&K-toimintansa kautta. Teollisuus eri puolilla maailmaa tarvitsee proof-of-concept  (soveltuvuusselvitys) -malleja, joilla varmistetaan ulkoisvaikutukset, kuten teollis- ja tekijänoikeudet ja de facto standardit kasvuyrityksille. Verkostoedut (network effects) ovat yhtä tärkeitä kasvulle kuin yritysten ”strategiset edut”. 1990-luvulla Yhdysvaltojen IT-teollisuus lisäsi investointeja ohjelmistoihin ja laitteisiin, mikä lisäsi MFP-kasvua. Investoinnit laskivat 2000-luvulla ja MFP-kasvu hidastui. Suomessa yliopistoilla ei ole kannusteita panostaa opetukseen ja yrityksillä on vaikeuksia löytää IT-taitoja tai tilastomatematiikan lukutaitoa. Kiina nostanee 6 yliopistoaan maailman 15 parhaan yliopiston joukkoon vuoteen 2030 mennessä, mikä osuu aikaan, jolloin tekoäly on kypsymässä teollisesti käyttökelpoiseksi.

Kiina nousi 1980-luvulta kehitysmaasta teollisuusmaaksi. Kiinan vientirakenne on monipuolinen. Kiina on johtavia teknologiaviejiä ja profiililtaan likimain sama kuin Suomi tai Saksa. Kiinan vientikilpailukyky on pannut polvilleen monen EU-maan teollisuuden. EU-maista Italia hallitsi pitkään design-tuotteiden vientikauppaa. Omien kenttätutkimuksen pohjalta saatoin päätellä, että Italialla oli design-aloilla dynaaminen liiketoimintamalli, jonka perustana oli itsenäisten suunnittelijoiden ammattikunta – esimerkkinä vaikkapa Giorgio Armani. 1990-luvulla Italia onnistui säilyttämään kilpailuasemansa. Nyt Kiina on vallannut noin 30 % design-vientimarkkinoista. Kiina on vahva elektroniikan ja kone- ja laiteteollisuuden tuoteliiketoiminnassa. Järjestelmäliiketoiminta on edelleen Yhdysvaltojen ja EU-maiden valtti.

Teknologian monimutkaisuus merkitsee, että teollisten arvoketjujen vertikaalinen integrointi ja rajapinnat (platforms) ovat ratkaisevia kilpailukyvylle. Sovelletun T&K-toiminnan merkitys on suuri. Saksassa on 72 Fraunhofer-instituuttia, joiden valttina on T&K-toimien integraatio. Kilpailevat yritykset panostavat omaan T&K-toimintaan ja yhteiseen T&K-toimintaan Fraunhofer-instituutin hankkeiden kautta. Saksan teollinen ydin on kone- ja laiteteollisuus ja kärkituote on edelleen auto, joka on tekoälyn soveltaja – noin 100 mikroprosessoria. Autoa kehitetään tieteen ja tekniikan yhteispelillä. Yksittäinen yritys ei voi tehdä tätä. Sama kehitys koskettaa tuotantokoneita. Saksa panostaa automaatioon ja tekoälyyn, mikä mahdollistaa maan teollisuuskoneille monia kilpailuetuja, josta syystä niistä ollaan valmiita maksamaan premium-hinta. 

Suomessa toivotaan keynesiläisittäin, että valtio voisi estää talouskriisit. Nykytulkinta on Michael Porterin esiin tuoma ajatus teollisista klustereista, jotka ovat pysyviä kuin ”timantti”. Yhdysvalloissa tunnetuin ”timantti” oli suuret liikepankit, joiden uskottiin olevan ikuinen menestystarina, kunnes klusteri ajautui kriisiin.  Milton Friedmanin iskulause: ”The market is always right” olisi tarkoittanut jättipankkien konkurssia. Paul Krugman kiteytti Talouselämä-lehdessä (39/2004): ”Nykykapitalismilla ei ole muita vihollisia, paitsi kapitalismi itse”. Sama asia on selitetty Schumpeterin kirjoissa. Keynes oli monessa oikeassa mutta innovaatioiden roolin hän jätti sivuun kuten Marx. Se oli kohtalokas erehdys, sillä innovaatiot ovat Kiinassa talouden kasvun perusta, vaikka maa noudattaa Marxin oppia kapitalismin ”kontrollirakenteena”.

Arto Lahti on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden professori emeritus.

Artikkeli on toinen osa artikkelisarjaa teknologia- ja kasvustrategioista. Lue 1. osa täältä.

Kuva: Jason Blackeye / Unsplash.com