On vastuutonta olla velkaantumatta?

Tapio Luoma-aho

Koronapandemian aiheuttama talousshokki on saanut talouskeskustelun heräämään pieneen uuteen kukoistukseen. Keskustelua käydään hieman rohkeammin myös globaalin talouden fundamenteista, kuten rahan määritelmästä, taloudellisista velka-, valta- ym. suhteista, tuotantoketjuista sekä geopolitiikasta.

Hyvä niin. Rahoitus ja rahapolitiikka onkin ollut suhteellisen vähällä huomiolla ”normaaliaikojen” talouspuheessa, joka keskittyy esim. bkt:n kasvuun, tulonjako- ym. kysymyksiin, jotka akuutissa kriisissä ovat jopa hieman toissijaisia.

Omistus-, velka- ja muut suhteet ja sopimukset ovat nykyisessä globaalissa taloudessa erittäin monimutkaisia, hyvin vaikeasti havaittavia ja joskus hyvinkin lyhytikäisiä, mutta silti todellisia. Jos näihin ei voi luottaa, mitään kauppaa ei käytäisi ja koko sopimuspohjainen maailmanjärjestys romahtaisi. Siinä tilanteessa todellakin palaisimme ”reaalitalouteen”, missä ”valuuttaa” ovat maa, vilja, hiki ja tykit – tai todennäköisemmin keihäät ja petkeleet.

Pacta sunt servanda – sopimukset on pidettävä, mutta joskus niitä voi tulkita luovasti uudella tavalla, tai ne voi neuvotella uusiksi, joko rauhanomaisin tai sitten vähemmän rauhanomaisin keinoin. Tunnettu viimeaikainen esimerkki on vaikkapa Euroopan talous- ja rahaliiton perussopimusten uudelleentulkinta eurokriisin yhteydessä, kun no bail-out -säännöstä käytännössä luovuttiin. Ja kollektiivisessa euromuistissa on vielä sekin, kun Saksa ja Ranska itse rikkoivat vakaus- ja kasvusopimuksen budjettivajesääntöä vuonna 2003. Säännöistä voi aina joustaa, varsinkin jos on jotain millä kiristää, tai riskit ovat liian isot… Nythän on nostettu esiin ajatus jopa EU:n perussopimusten muuttamisesta.

Eihän velka ole ongelma, kun mittanauhaa voi venyttää…

Keskustelussa rahasta ja velkasuhteista poliittiset rintamalinjat ovat jossain määrin erilaiset kuin perinteissä talouspoliittisessa keskustelussa, vaikka jossain määrin voi sanoa, että tavalla tai toisella vasemmalle päin kallellaan olevat ekonomistit ovat vähemmän huolissaan valtionvelasta kuin kollegansa ”oikealla”.

Kun siirrytään pohtimaan reaalitalouden, tuotannon, bkt-mittareiden ja iänikuisen tulonjakokeskustelun sijaan rahan olemusta, siirrytään ikään kuin newtonilaisesta maailmasta suhteellisuusteorian pariin. Vanhat tutut lait ja suhteet eivät enää pädekään. Mitä syvemmälle asiaan kurkistaa, sitä selkeämmin tajuaa, ettei tajua paljoakaan, ja että moni asia on tulkinnanvarainen. Mittanauhaa onkin mahdollista venyttää, tai oikeastaan se venyy koko ajan, ja joskus supistuu. Kaikki on suhteellista ja kaikki perustuu suhteisiin ja luottamukseen. Raha on uskon asia, mutta se toimii silti. Sen arvo perustuu luottamukseen siitä, että sillä voi ostaa asioita. Jos luottamus valuutan ostovoimaan katoaa, katoaa myös sen merkitys vaihdon välineenä – ja pahimmillaan koko vaihdanta. Osittain käytävää talouspoliittista keskustelua selittää myös erilaiset rahateorian tulkinnat.

Jos raha ja rahatalous ei olisi niin merkittävä asia, ei meillä koronapandemian aiheuttaman inhimillisen ja yrityksiin kohdistuvan kriisin lisäksi olisi nyt käsillä riskiä pankki- ja valuuttakriisin toisinnosta, vaan voisimme tosiaan keskittyä ihmisten, reaalitalouden ja ympäristö- ym. käytännöllisten haasteiden hoitoon. Mutta näin yksinkertainen tilanne ei valitettavasti ole. Merkittävien talouksien keskuspankit ovat jo viimeistään eurokriisistä alkaen ottaneet merkittävän roolin taloudessa, mikä ei ole riskiä vailla.

On mahdollista, että jossain vaiheessa edessämme on jopa jonkinlainen rahan uudelleen määrittely. Kaikissa järjestelmämuutoksissa aina jotkut köyhtyvät ja toiset rikastuvat.

Miten valtio pääsee velkavankeudesta?

”Lainanotto on lopulta henkilöiden välistä luottamukseen perustuvaa bisnestä.” 
– Valtiokonttorin rahoitustoiminnan johtaja Teppo Koivisto, HS 12.6.2020.

Suomi velkaantuu nyt historiallista tahtia, mutta niin velkaantuvat lähes kaikki muutkin Suomeen verrattavat valtiot – tai ovat jo vuosia sitten velkaantuneet. Onko velka siis ongelma?

Valtionvelasta on useita teitä ulos: BKT:n kasvun myötä velkojen suhteellinen määrä laskee, inflaation kautta velka ”liukenee” pois, velat voi myös maksaa pois, tai sitten jättää ne maksamatta, esim. velkojen alaskirjauksen ja velkajärjestelyjen kautta. Viime aikoina on varsin vakavasti otettujen ekonomistien toimesta esitetty myös euroalueenvelkojen de facto anteeksiantamista loppusijoittamalla ne EKP:n taseeseen korottomina ikuisuuslainoina. Sekä USA:ssa, että myös Euroopassa on pidetty esillä myös valtion mahdollisuutta painaa vaikka tuhannen miljardin dollarin kolikko ja maksaa velkansa sillä pois.

Toisaalta, onko velkaa pakko edes maksaa koskaan pois? Onhan Japanin julkinen velka yli 200% BKT, eikä maa ole sen kanssa ongelmissa. Japanilla on kuitenkin muutama etu verrattuna esim. Suomeen ja tärkeimpänä niistä oma itsenäinen keskuspankki. Suurin osa Japanin velasta onkin kotimaista velkaa.

Radikaalein keino olisi sopia uusiksi koko valuuttajärjestelmä, siis vaihtaa rahayksikköä. Esimerkiksi palata kansallisiin valuuttoihin tai jopa ns. paikallisvaluuttoihin. On sekin sanottu jo kauan sitten ääneen, että ainoa ns. ”optimaalinen valuutta-alue” olisi koko maailma. Sellaisessa maailmassa eri maiden/alueiden erilaisen talouden kehitysvauhdin takia ainoa sopeutumiskeino olisi ns. ”sisäinen devalvaatio”, joka on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi. Tällaisen järjestelmän haavoittuvuudet ja riskit olisivat aivan valtavat.

Kunnollista inflaatiota ei euroalueella ole yrityksistä huolimatta saatu pitkään aikaan syntymään, mutta pahimmassa tapauksessa inflaatio saattaa räjähtää hyperinflaatioksi, jonka riski tällä hetkellä voi olla Eurooppaa suurempi Yhdysvalloissa. Se olisikin sitten kokonaan toinen tarina. Juuri nyt siitä ei olla huolissaan.  

Suomi velkaantuu – ja hyvä niin?

Koronapandemia on aiheuttanut talouteen merkittävän shokin, vaikka itse tauti onkin osoittautunut huomattavasti vähemmän vaaralliseksi kuin vaikka 100 vuoden takainen espanjantauti. On laajemman keskustelun aihe, kuinka paljon koko talousjärjestelmämme ja elämäntapamme pitäisi muuttua kestävämmäksi. Mutta juuri nyt pitää auttaa niitä, joiden elämään shokki on vaikuttanut eniten. Valtion täytyy pitää huolta ihmisistä, julkisista palveluista, yrityksistä ja yrittäjistä. Kaikki tämä rahoitetaan velkarahalla. Koskaan ennen Suomi ei ole näin lyhyessä ajassa velkaantunut näin paljon.

”Suomen valtiolla on tässä tilanteessa varaa ja velvollisuus velkaantua nykyisestä tasosta kymmeniä prosenttiyksikköjä suhteessa bruttokansantuotteeseen”, sanoi tiukan markan miehenä tunnettu Raimo Sailas jo koronakriisin alussa. 1990-luvun laman virheitä halutaan välttää.

On hyvää velkaa ja huonoa velkaa

On muitakin syitä velkaantua. Taloutta olisi saatava jotenkin ns. käynnistymään ja julkinen kysyntä voi siinä auttaa. Taantuma on järkevä aika investoida esimerkiksi infrahankkeisiin. Tosin kaikki infrahankkeet eivät todellakaan ole yhtä järkeviä. Maailman sivu on ”elvytetty” myös rakentamalla turhia siltoja ja autioiksi jääneitä lentokenttiä. EU:n Green Deal -paketti sisältää merkittäviä investointiohjelmia, joiden tarkoitus liittyy ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Sekin voi olla järkevää tai typerää – sisältö ja toteutus ratkaisee ja siitä päättävät poliitikot. Esimerkiksi rautatieyhteyksien parantaminen voi olla hyvinkin järkevää. Suhtaudun itse hieman skeptisesti siihen, pystyykö EU kanavoimaan Green Deal -miljardeja järkevästi – sen verran kovia ovat erilaiset poliittiset paineet ja eri teollisuudenalat ovat jo käynnistäneet lobbauskampanjansa Brysselissä.

Lisäksi Suomi saa velkaa toistaiseksi erittäin halvalla. Toisaalta Suomi ei ole ollut budjettitasapainossa finanssikriisin jälkeen kertaakaan. Velkaantumispelivaraa pitäisi säästää myös myöhempään, sillä tämä tuskin on maailmanhistorian viimeinen kriisi. Jos velkoja halutaan lyhentää, niin julkisessa taloudessa sopeutettavaa on melkoisesti, ja YLE:n velkaleikkurissa on voit itse kokeilla esitetty muutamia vaihtoehtoja sopeuttamiseen.

Valtion velkakestävyys on tietenkin erittäin tärkeä kysymys. Julkinen velka (joka on valtionvelkaa laajempi käsite) pitää pystyä pitämään sellaisella uralla, että siitä koituvat kustannukset pysyvät järkevästi hallinnassa. Yksittäisen EU-jäsenmaan kohdalla kestämätön velkaantuminen jossain vaiheessa johtaa luottoluokituksen laskuun ja sitä myötä valtionlainojen markkinahinnan nousuun ja (uusien) lainojen velanhoitokustannusten nousuun – ja sitä myötä budjettitasapainon saavuttaminen on entistä vaikeampaa. Näinhän esimerkiksi Italialle on käynyt ja siksi maan julkinen talous kyntää syvällä, vaikka valtion budjetin ns. perusjäämä (budjetti ilman korkomenoja) onkin positiivinen. Italian julkinen sektori onkin nuukista nuukin.

Velka on suhteellista

Merkittävä osa Suomen uutta velkaa on velkaa ns. institutionaalisille sijoittajille, kuten pankeille, eläkerahastoille ja vakuutusyhtiöille. Mutta mikä vielä merkittävämpää, jo melkein kolmasosa valtion velasta on EKP:n hallussa. Eli suomeksi, se on tyhjästä luotua rahaa yhteisestä kassasta.

Tästä ehkä voisi vetää myös pelottavia loogisia johtopäätöksiä. Kun kerran jo ihan mainstream-taloustieteilijät ehdottavat euromaiden velkojen alaskirjausta, niin tämä voi sisältää kannusteen velkaantumiseen. Jos on olemassa mahdollisuus, että EKP-velkoja aletaan jossain vaiheessa säilömään taseeseen nollakorkoisena ”ydinjätteenä”, niin loogista olisi kai kaikille juosta ottamaan sitä velkaa mahdollisimman nopeasti lisää. Teoriassa aihetta uuteen ”moraalikatoon” tässä tilanteessa olisi myös ja ehkä etenkin niillä mailla, joilla on vielä velkaantumisvaraa jäljellä, kuten meillä pienillä, taloutemme hyvin hoitaneilla pohjoismailla. Nythän meitä pyydetään velkaantumaan, jotta voimme osallistua esim. EU:n elpymisrahastoon – käytännössä siis rahoittamaan Etelä-Euroopan maita.

Miten tämä koko vyyhti aikanaan ratkaistaan, siitä tullaan käymään vielä melkoisia neuvotteluita. Kasvotusten ja croissanttien voimalla. Ja niissä tilanteissa ne suhteet ja ihmissuhdetaidot todellakin ratkaisevat. Toivon mukaan tästä tällä kertaa selvitään neuvotteluilla…

Raha todellakin on suhteellista.

P.S. Keskustelu jatkuu Kompassin EU-webinaarissa 1.7.2020 klo 17-19.
Mukana Sari Essayah ja Esa Erävalo. Lue lisää ja ilmoittaudu kompassi(ät)kompassi.org

Kuten aina, artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta Ajatushautomo Kompassin virallista kantaa tms.

Kuva: Ehud Neuhaus on Unsplash.com